25.09.2015

Helsingin Kaapelitehtaalla kokoontui eilen IT-alan eliittiä Nordic Digital Business Summittiin. Nimihirviön takana on toinen nimihirviö Digitice, jonka takana onkin lepposia ja palveluhaluisia kainuulaisia. Kainuun liitto näyttää olevan tapahtuman kantava voima, tarkoituksena varmaankin saada lisää konesalibisnestä Kainuun alueelle.SENSEable-City-Lab
Mitä jäi mieleen? Ainakin datavisualisointia. Upeimmat videot oli MIT:n SENSEable City Laboratoryn tutkijalla Dr. Marguerite Nyhanilla, niitä en tosin löytänyt YouTubesta enää semman jälkeen, ainakaan helposti. Tohtorin aiheena oli “How sensors & complex big data are changing urban life”, ja konkreettisia esimerkkejä oli vaikkapa siitä, kuinka Taiwanissa saa paremmin taksin sateella ja missä New Yorkin taksit liikkuvat. Sen tiedon perusteella voisi Uber vaikkapa yhdistellä kyytejä ja yrittää viedä keltaisilta takseilta bisnestä. SENSEablella oli myös hauska seurantatutkimus vuodelta 2009 siitä, minne roskat menevät. Tutkimukseen osallistuvat henkilöt olivat kiinnittäneet GPS-paikantimen erilaisiin jätteisiin, joiden kulkua sitten seurattiin. Mietin, että mahtaako tutkijalle jäädä aikaa tutkia, jos datavisualisointia pitää tehdä itse, mutta ilmeisesti MIT:ssa on riittävästi resusseja kaikkeen.
IoT :ta parhaimmillaan on yhdessä Audin kanssa tehty Road Frustration Index RFI jossa on yhdistetty kuljettajan pulssi, auton paikkatieto ja useampia kameroita. Katso hauska autossa otettu video siitä, mikä saa kuskin pulssin todella nousemaan:
https://youtu.be/PtQX_l_KzxI
 
 
 
 


Anu HalmeAnu Halme

Businesslady, joka ei väsy ihmettelemään mitä kaikkea ihmeellistä asiantuntijat osaavat tehdä.

Puh: 0400 855688, [email protected]