Hesari nosti esille naisten vähyyden ohjelmistoalalla, ”Ohjelmistoyhtiöt kaipaavat naisia”. Tilanne on ollut aika sama jo vuosikymmenet ja syitä on analysoitu, mutta koko keskustelua vaivaa tietty neuvottomuus; kukaan ei oikein tunnu tietävän, miksi tyttöjä ei ohjelmointi kiinnosta. Hesarin jutussa nousee esille ”liika testosteroni” rekrytointiviestinnässä eli työpaikkailmoituksissa, mitä se sitten tarkoittaakin. Äijäilyä varmaan on, mutta eiköhän kyse ole enemmän seurauksesta kuin syystä. Teknologiateollisuus on tutkinut, miksi naiset ovat aliedustettuina tekniikan alalla, yksi syy oli harrastuneisuuden puute. Eli jostain syystä iso osa matemaattisesti lahjakkaistakaan tytöistä ei murrosiässä ”koodaa” huvikseen, mikä sitten kostautuu ohjelmistoalan opinnoissa.  Eli vaikka kyseinen nuori nainen lähteekin opiskelemaan ohjelmistokehitystä, hän saattaa tuntea ettei ole samalla viivalla niiden nuorten miesten kanssa, jotka ovat omalla ajallaan tehneet vaikkapa web-kehitystä vuosia jo ennen opintojen alkua. Ovatko korkeakoulut valmistautuneet tähän ongelmaan?
Vuosi sitten oli aivan loistava ”Women in tech”-seminaari Dipolissa, jonka juliste roikkuu edelleen työhuoneessani. Semmassa etsittiin vastauksia samaan ongelmaan. Yhtenä aspektina Dipolissa tuotiin esille naispuolisia tekniikan esikuvia kuten datavisualisaation perustanut Florence Nightingale ja maailman ensimmäiseksi ohjelmoijaksi nimitetty paroonitar Ada Lovelace, joiden osaamisesta on pieni yhteenveto Wevolven tekemässä hienossa trendikartassa: ”The Future of Feminine Business”. Samassa seminaarissa tuli esille se yleisin ja tärkein taustavaikuttaja tekniikan alalla menestyneille naisille: insinööri-isä, joka on ottanut tyttäriään mukaan ihastelemaan muhkeita mainframeja tai 110 ja jopa 440 kilovoltin linjoja kuten omassa tapauksessani.