05.11.2012

Kirjoittanut: Mari Luukkainen | 05.11.2012 |

Mari Luukkainen, Specialist, Internet Marketing W3
Luukkainen on Suomen parhaimpia hakukoneoptimoitsijoita.

Oman sivuston hakukoneoptimointiin kuuluu oleellisesti se, että sivustolla on linkkejä. Varsinkin sivuston sisäisiä linkkejä, joiden avulla hakukonerobotti
(ja myös käyttäjä!) pääsee liikkumaan vaivattomasti sivustolla. Sisäiset avainsanalinkit myös lisäävät kohdesivun painoarvoa. Mutta milloin liika on liikaa?

Sisäisten linkkien määrä

Vuonna 2009 Matt Cutts uutisoi, että n. 100 linkkiä / sivu on suurinpiirtein sopiva määrä.
Muuten Google voi jopa kokea sivun olevan roskalinkkejä listaava sivusto. Tämän vuoksi linkinhankinnassa suosittujen linkkisivustojen painoarvo ei ole Googlen silmissä kovin suuri.

N. 100 linkkiä on kuitenkin pelkkä ohjeistus. Mikäli sivustosi ainoa sisältö ei ole rönsyilevät roskalinkkilistat, menee käyttäjäkokemus hakukoneoptimoinnissa hifistelyn edelle.

Suurin ongelma sisäisten linkkien määrässä on kuitenkin se, että kohdesivu ei ole Googlen silmissä niin merkittävä mikäli merkittävyysarvo jakautuu liikaa.
Suositus on, että et kuitenkaan poista linkkejä vaan käytät niissä rel=”nofollow”-tagia.

Sisäiset linkit verkkokaupoissa

Runsas määrä linkkejä sivustolla täyttyy harvoin, mutta laajoissa verkkokaupoissa se on arkipäivää. Vaikka navigaation laajuus ei näkyisi sivustolla käyttäjälle, voi lähdekoodista 80% olla pelkkiä navigaatiorivejä,
kun samat kategoriat löytyvät sekä sivuston päänavigaatiosta että footer-osiosta.

Käyttäjäkokemusta ei kuitenkaan voi korostaa liikaa. Googlen tavoite on tarjota käyttäjille sekä relevanttia ja käytettävää materiaalia, joten se pyrkii resurssiensa puitteissa päättämään onko indeksoitava sivu myös
käyttäjäystävällinen siinä yleensä myös onnistuen.

Jos kuitenkin sivustoasi on vaikea saada indeksoitumaan vaikka kaikki asiat tuntuvat olevan kunnossa, tarkastele sivustoasi ”käyttäjän silmin” ja mieti onko linkkien määrä häiritsevän suuri.

rel=”nofollow” avuksi

Linkkeihin voi liittää kaikenlaisia ominaisuuksia, mutta hakukonerobotti ei anna niille enää kovin paljon painoarvoa rel=”nofollow” -tagia lukuunottamatta. Tagin tarkoitus oli alunperin estää
linkkispämmäämistä esimerkiksi vieraskirjoihin laskemalla kyseisellä tagilla merkityn linkin painoarvoa.

Vaikka Google, Bing ja Yahoo väittävätkin etteivät seuraa nofollow-linkkejä, ainakin aikaisemmin Bing ja Yahoo käyttivät näitä linkkejä uusien sivustojen löytämiseen. Kovasti on myös spekuloitu onko Wikipedia-linkeistä hyötyä vai ei, mutta itse olen yksi niistä webmastereista, jonka oma sivusto on muinoin kohonnut rankingeissa sen myötä että viittauksia kyseisen sivuston artikkeleihin oli lisätty Wikipedia-artikkeleihin.
Nofollow-tageja on suositeltavaa käyttää sivustolla varsinkin jos runsas määrä linkkejä toistuu useampaan kertaan. Tämä kannattaa huomioida varsinkin verkkokaupoissa, joissa sama navigaatio voi löytyä sekä sivuston ylä- että alareunasta.

Yhteenveto

Pidä linkkien määrä kohtuudessa (mahdollisesti alle 100), mutta älä karsi niitä käytettävyyden kustannuksella. Linkkien poistamisen sijaan lisää hakukonerobotin kannalta turhiin linkkeihin nofollow-tagi.

Tiesitkö muuten, että W3 Group on HTML5-toteutuksiin erikoistunut yritys?

Ota yhteyttä
niin kerromme miten voisimme parantaa sinun yrityksesi löydettävyyttä ja konversiota teknisellä uudistuksella.