03.02.2013

Kirjoittanut: Ilkka Lavas | 03.02.2012 |

Tein uudenvuodenlupauksen ja päätin lukea yhden kuukauden ajan lehtiä digitaalisessa muodossa.
Testilehdeksi otin Hesarin, koska Hesarista on jo nyt olemassa monia eri versioita eri medioihin.
Olen pohtinut kokeilujakson aikana lehden merkitystä ihmisille ja uutisten lukemisen tarpeiden muuttumista eri päivän aikoina ja viikonpäivinä.

Olen havainnut, että kuluttajana minä poimin uutisvirrasta päivittäiseen tarpeeseen sopivia uutisia ja keräilen niistä tiedon jyväsiä.
Kiireettömämpinä päivinä lukutottumukseni muuttuu totaalisesti ja keräilen uutisia, jotka viihdyttävät minua ja avartavat ajatteluani ja käsityksiäni tästä maailmasta.

Kiireessä kännykkä on paras lukulaite

”Mobiilipaperi”
(Kuva: www.irancell.ir)

Kiireisinä päivinä nopeaan tiedon päivitykseen sopii minulle parhaiten kännykän kautta uutisten selailu.
Päivässäni on monia 1-3 minuutin taukoja, jotka voin täyttää Angry Birds –levelin pelaamisella, Facebookilla tai päivän pääuutisten ja talousuutisten läpi kahlaamisella.
Olen aamukahvia hörppiessäni lukaissut usein kännykälläni (Samsung Galaxy S II Android 2.3.5) päivän uutiset Hesarin Android puhelinta varten tehdyllä versiolla. Tämä on maksullinen tilaajia varten tehty versio, johon tunnistaudutaan Hesarin tilaajatunnuksilla.

Linkedin ja Twitter syötteissä on enemmän ammatillisia asioita, koska käytän niitä enemmän bisnes verkottumiseen.
Toki Facebookissakin saisin ryhmiteltyä työhön liittyvät kontaktit omakseen, mutten ole vielä jaksanut nähdä sitä vaivaa.

Tabletti sopii vähemmän kiireisempiin päiviin

Tablet tietokone
(Kuva: www.news.com.au)

Olen tottunut lukemaan lehden aamukahvia juodessani ja nyt paperittoman kuukauden aikana olen ottanut mieluiten käteeni kosketusnäytöllisen tabletin.
Testissä minulla oli aluksi halvin 120€ maksanut 7″ näytöllä varustettu A-linkin tabletti (en voi suositella) ja Samsung Table 8.9 (GT-P7300).

A-linkin näyttö päivittyi hitaasti ja yhteys langattomaan verkkoon katkeili välillä,
mutta silloin kun lukeminen onnistui, niin itse asiassa pidin todella paljon lukukokemuksesta.

Käytin lukemiseen Hesarin maksullista verkkoversiota.
Verkkoversio oli mielestäni lukemisen kannalta helpompi ja parempi kokemus kuin mobiiliversiosta lukeminen, koska käyttöliittymä oli monipuolisempi.

Kun sain postista Samsungin 8.9 tuumaisen tabletin, niin Hesarin verkkoversion käyttökokemus parani huomattavasti.
Samsungissa on 3G ja Wlan, joten voin lukea missä ikinä haluan. Lisäksi akku kestää niin pitkään, ettei minun joka päivä tarvitse ladata tablettia.
Samsungin 8.9″ tabletti on loistava ja voin suositella sitä lehtien ja jopa kirjojen lukemiseen, tai muuten vain nettiselailuun.

Muistaa ja tunnistaa

Verkkoversiossa mukavaa on se, että se muistaa ja tunnistaa minut kun avaan sen tabletillani.
Verkkoversion käyttöliittymässä on selkeästi heti näkyvillä eri aihealueet ja erityisen positiivisena yllätyksenä eräänä päivänä, verkkoversioon kirjautuessani, sain ensimmäisenä eteeni minulle suositeltuja uutisia.
Hämmästyttävää suosittelussa on se, että suosittelu jopa toimii, eli suositelluissa uutisissa oli oikeasti niitä uutisia mitkä minua kiinnostavat.

Verkkoversio myös näyttää havainnollisesti ne uutiset mitkä olen jo lukenut ja merkitsee harmaalla.
Näin voin silmilläni etsiä seuraavaa luettavaa helpommin niistä mitä en ole vielä lukenut.

Näköislehden merkitystä en täysin ymmärtänyt

Mobiiliversio
(Kuva: omm334.wordpress.com)

Luin näköislehtiä kaikilla mahdollisilla päätelaitteilla; läppärillä, miniläppärillä ja tabletilla.
Luin myös pöytäkoneella jossa on iso näyttö ja jopa kahden näytön pöytäkoneella.
Missään näissä en saanut näköislehdestä yhtä hyvää kokemusta kuin mobiiliversiosta tai verkkoversiosta.

Näköislehti on ehkä printtimainosten maksajille hyvä, koska se on helppo arkistoida ja siitä on helppo ottaa digitaalinen kopio mainonnan raportteja varten.
Uskon että näköislehti on parhaillaan paperilla painettuna, koska käyttöliittymä on nimenomaan sitä varten suunniteltu.

Minulla oli jostain syystä digilehdistä sellainen käsitys, että digilehden tulee olla automaattisesti lehden näköinen ja että sellaisena sen lukeminen olisi helpointa ja miellyttävintä.
Olin väärässä.
Kokemukseni perusteella sanomalehden tärkein sisältö on uutiset ja kaupalliset tiedotteet ja ne tulee olla käyttäjän käyttämälle päätelaitteelle suunnitellun käyttöliittymän mukaiset.

Näköislehti on mainostajia varten

Verkkoversio on näköislehteä miellyttävämpi kokemus tableteilla, läppärillä ja pöytäkoneella.
Ainut lisäarvo on printtiä varten suunnitellut mainokset, joita seuraan ihan ammatillisesta kiinnostuksesta.

Kerran luin Hesaria tabletillani ja vaimoni kommentoi vieressä paperiversiota lukiessaan: ”hassuja nämä lehden sivut: täältä saa etsimällä etsiä uutisia. Kato nyt tätäkin aukeamaa: vain yks juttu tossa ylälaidassa ja kaikki muut on mainoksia…. Oho lottovoitto tullu Keravalle…Onkohan joku tuttu?”

Näköislehden etuja on ehkä se, että se on hyvä olla mainostajia varten, jotta mainostajat voivat napata talteen sivun digitaalisessa muodossa.
Näköislehti myös muistuttaa perinteistä lehteä ja jos on tottunut painetun lehden käyttöliittymään, niin näköislehti vaikuttaa tutulta ja toimii korvikkeena esim. ulkomaanmatkan aikana.
Kuitenkin verkkoversio on niin paljon parempi käyttökokemukseltansa, että itse luen mieluummin verkkoversiosta tai mobiilipäätelaitetta varten suunnitellusta versiosta.

Uskon, että paperinen lehti ei kuole

Paperisessa lehdessä on erinomainen käyttöliittymä, mainokset ovat mielenkiintoisen kokoisia ja innovatiivisia.
Paperiversiota lukiessa ei tarvitse pelätä että akku loppuu tai että tiputtaa lehden ja sen ”näyttö” hajoaa.
Paperilehden varastaminen ei myöskään satu niin paljon kuin viidensadan euron tabletin varastaminen.
Jos tabletin akku loppuu, niin et voi lukea lehteä.


Uskon, että paperiselle lehdelle käy samoin kuin mitä elokuvateatterit tekivät näytellylle teatterille: Teatterista tuli luksusta.
Sama on kirjan kanssa: kirjoja luetaan paperilla edelleen, vaikka niitä voisi lukea padilla.
Näen siis, että paperiversio on jatkossa luksusta, joka on kalliimpaa kuin digitaalinen kokemus.
Digitaalisesti uutisia kuluttavat ostavat silloin tällöin printatun iltapäivälehden, koska se on luksusta.

Yhtä lailla paperilehti on luksusta siinä missä luksusta on myös lätkämatsissa käyminen verrattuna television kautta koettuun lätkämatsiin.
Kuluttajat haluavat päättää kokevatko matsin livenä vai etänä. Paperinen versio tulee pysymään, mutta se ei ole jatkossa kasvubisnes.
Paperinen versio on sellainen, josta keskustellaan enemmän livenä ja digitaaliset versiot sellaisia, joita jaetaan digitaalisissa kaveripiireissä sosiaalisissa medioissa.

Mitä tämä tarkoittaa mainostajan kannalta?

Jos mainostaja haluaa jatkossa tavoittaa mainostajia enemmän, niin mainonnan tuotanto tulee olemaan kalliimpaa koska sama mainos pitää suunnitella erikseen printtiin, mobiiliin, tabletteihin, hakukoneisiin ja webiin.
Mainosbudjettien ollessa tiukat, jonkun pitää joustaa ja uskon, että mobiilikäytön kasvavan trendin myötä mainonta siirtyy entistä enemmän digitaaliselle puolelle.

Monikanavaistuminen on kuluttajan valinnanvapautta

Monimediaistuvaa sisältöä luodessa tulee huomioida kuluttajien erilaiset käyttötavat ja tiedostaa se tosiasia ettei suunnittelija voi tietää millä laitteella kuluttaja haluaa sisältöä lukea.
Padissa sinulla voi kyllä samalla olla mukana kirjahyllyllinen kirjoja ja padilla tekee muutakin.
Paperi tulee olemaan luksusta, johon kaikilla ei ole nytkään varaa.

Yhteenveto

  • Digitalisoituminen mahdollistaa isommat levikit ja tehokkaammat kuluttajakohtaamiset.
  • Digitalisoituminen mahdollistaa uusien kokemusten luomisen myös mainontaan ja brändien ja uutisten kanssa ajan viettämiseen.
  • Padit ja mobiilipäätelaitteet ovat meillä mukana jatkuvasti ja niiden kautta tavoitat kuluttajat paremmin tulevaisuudessa: oli viestisi sitten toimituksellinen uutinen tai kaupallinen viesti.
  • Kuluttaja valitsee, minkälaisen kokemuksen hän haluaa.
  • Olkaamme tuottajina valmiita antamaan kuluttajalle paras mahdollinen kokemus jokaiseen elämän tilanteeseen.

Ilkka O. Lavas