29.09.2014

IT-rakennusprojektilla ja talonrakentamisella on monta yhtäläisyyttä. Homma alkaa suunnittelusta, konkretisoituu koodikivijalkaan ja lopuksi pistetään pinnat kuntoon. Putous-sarjassa  hämmennystä aiheuttaneiden Harjakaisen ja Piisisen Hometalkoot ovatkin oivaa koulutusmateriaalia myös it-projektiin lähtijälle. Niin ostajalle kuin tekijällekin.

 

Yksi – Hosumalla tulee vain kusipäisiä lapsia

Vaikkei IT-järjestelmiä rakennetakaan sadaksi vuodeksi, on silti yksi asia niissä hyvä muistaa: Perustukset kannattaa tehdä kunnolla. On hyvä käydä kivuliaankin yksintyiskohtaisesti asioita läpi, koska juuri ne yksityiskohdat aiheuttavat myöhemmin ongelmia, joita ei muistettu käsitellä suunnitteluvaiheessa. Sekä ostajan että tekijän tulee tietää, minne ollaan matkalla, ennen kuin työt aloitetaan. Hyvä toimittaja kysyy niin monta kertaa ”miksi”, että osaat vastaukset unissasi. Hyvä toimittaja ei vain luo tietokantataulua ja koodia, vaan kehittää yhdessä kanssasi ratkaisun liiketoimintaongelmaasi.
 

Kaksi – Palkkaa ammattilainen suunnittelu-, sopimus- ja rakennusvaiheeseen

If you think it’s expensive to hire a professional to do the job, wait until you hire an amateur.  -Red Adair

Mikäli et ole tehnyt ennen talonrakennusta tai IT-projektia, matkan varrella tulee varmasti uusia asioita vastaan. Joka osa-alueeseen on oma ammattilaisensa, joiden asiantuntemusta kannattaa käyttää.
W3:lla tarjoamme palvelut suunnittelusta alkaen kaikissa vaiheissa, mutta teemme myös mielellämme yhteistyötä muiden alan ammattilaisten kanssa. Jos et siis itse ole määrittelyguru tai käyttöliittymävelho, ei se ole ongelma. Tärkeämpää on, että tuot vision ja bisneslogiikan ja olet valmiina vastaamaan niihin liittyviin kysymyksiin.
 

Kolme – Huonosti tehty on puoliksi suunniteltu

Huonot projektit ovat kaikesta huolimatta todellisuutta. Harva niistä lehdistöä lukuunottamatta haluaa puhua, mutta totuuden tietävät kaikki alalla ja projekteja ostaneet. Julkishallinto on kompastunut useasti ja moni suuri projekti on epäonnistunut.
Kun pohdin, mitkä tekijät ovat johtaneet epäonnistumiseen, vastaan tulee aina yksi syy: Olisi pitänyt kysyä lisää. Jos projektin suunnitteluvaiheessa ei ole käyty läpi syitä toivottujen ratkaisujen takana, palvelun bisneslogiikka tai käyttäjän prosessi on saattanut jäädä kesken, millä saattaa olla tuhoisia vaikutuksia koko hankkeelle.
Tästä hyvä esimerkki on erään asiakkaan kanssa käyty palaveri: Kysyin eräästä kriittisestä osiosta johon tein alustavaa selvitystä:
”Missä sitä käytetään?”. Vastaus oli: ”Kokouksissa”.
Seuraava kysymykseni oli: ”Missä näitä kokouksia sitten pidetään?” Vastaus: ”Yleensä tuolla ja tuolla ja välillä sitten tuolla, missä ei oikein internet toimi.”
Internetin välityksellä toimivan kriittisen osion vaatimuksiin kirjattiin nyt vaatimus offline-toiminnosta ja selaimen välimuistiin tallentamisesta. Ilman tätä tietoa tuskin asia olisi tullut vastaan ennen järjestelmän käyttöä juuri siellä, missä internet ei kunnolla toimi.
 

Neljä – Aikataulu, kustannukset ja laajuus. Valitse kaksi.

Rakennusvaiheen projektissa on kolme keskeistä vaikuttavaa tekijää:
– Aika
– Kustannus
– Laajuus
Näistä saat valita kaksi. Jos aikataulu on selvä eikä kehitettävän palvelun tai tuotteen laajuus  voi muuuttua, täytyy sinun olla valmis kustannusten muutoksiin. Jos taas haluat pitää aikataulun ja kustannukset muuttumattomina, on sinun hyväksyttävä se laajuus projektille mitä sillä aikataulussa ja rahalla saadaan aikaan. Voit siis kiinnittää kaksi, kolmas on aina se muuttuja.
Sopimusvaiheessa voit vaikuttaa juuri tähän. Ketterä kehitys antaa sinulle kuitenkin mahdollisuuden joustaa projektisisällössä, jos uusi tieto aiheuttaa tarpeen muutoksille. Vesiputousmalli taas kiinnittää kustannukset tiukan määrittelyn jälkeen, mutta se ei anna joustavuutta sisällön suhteen kesken toimituksen. On siis hyvä miettiä, mitkä näistä kolmesta ovat ne kaksi, jotka ensisijaisesti haluat ja joista et voi joustaa.
 
 
 

Tags: , , ,